28.8.2019

Lunawood kannusti nuoret arkkitehdit uudistamaan kaupunkiympäristöä puuarkkitehtuurin avulla

Lämpökäsitellyn puun globaali markkinajohtaja Lunawood järjesti keväällä 2019 kansainvälisen arkkitehtikilpailun nimeltä Lunawood Urban Challenge, jolla kannustettiin nuoria arkkitehteja ja suunnittelijoita uudistamaan kaupunkiympäristöä Lunawoodin lämpöpuutuotteita hyödyntämällä. Kilpailu keräsi valtavasti kansainvälistä kiinnostusta ja kilpailuun osallistui 85 työtä ympäri maailmaa.

”Olen todella ylpeä siitä, kuinka laajan kansainvälisen kiinnostuksen järjestämämme kilpailu sai aikaan. Halusimme tavoittaa nuoret arkkitehdit ja suunnittelijat ympäri maailmaa sekä herättää inspiraatiota, suomalaisen lämpöpuun hyödyntämisestä osana ekologista kaupunkirakentamista. Ja näissä me todella onnistuimme!”, kommentoi Lunawoodin markkinointijohtaja Maija Masalin.

Kilpailu otettiin hyvin vastaan etenkin arkkitehtuuria opettavissa yliopistoissa, joiden kautta myös suurin osa palkituista töistä saatiin. ”Olen erittäin vaikuttunut kilpailutöiden yleisestä tasosta ja nuorten osaamisesta”, kommentoi portugalilainen arkkitehti Susana Carvalho, joka oli yksi neljästä jäsenestä kilpailun tuomaristossa. 

Lunawood Urban Challengen voittajaksi valittiin venäläisen Airat Zaidullinin työ ’Sail’. Alun perin vesivoimalaa varten rakennettu, sittemmin hylätty patoalue, on kilpailutyössä muutettu koko yhteisöä houkuttelevaksi julkiseksi tilaksi, jossa sijaitsee kahviloita, työskentelytiloja sekä purjehdusklubi. Kilpailutyössä Lunawoodin lämpöpuutuotteita on käytetty sekä rakennusten ulkoverhouksissa, terassimateriaalina ja koristeverhoiluna kukkaistutusten ympärillä. ”Projektin johdonmukaisuus on ilmeinen esitetyissä piirustuksissa. Suunnittelun laatu näkyy rakennuksen volyymissa, pinnoissa ja rakennusmenetelmissä. Työ henkii ainutlaatuista älykkyyttä ja luovuutta, joiden avulla täysin kuollut osa kaupunkia on uudistettu jälleen houkuttelevaksi ja eläväksi. Lunawoodin suunnittelutyökalujen käyttö ja viimeistely on taidokasta”, kuuluivat tuomariston kommentit voittajatyöstä.

“Kuten monet muutkin arkkitehdit, ilmennän ideoitani puun avulla. Lunawoodin lämpöpuun arvo on sen monipuolisuudessa, johon yhdistyvät tekninen suorituskyky ja visuaalinen olemus. Se on perinteinen materiaali, joka antaa ihmisille tunteen jostain mukavasta ja tutusta. Samalla se on nykyaikainen rakennusmateriaali, jolla on ainutlaatuisia teknisiä ominaisuuksia. Tämä monipuolisuus sai minut innostumaan Lunawoodin lämpöpuun käyttämisestä ja osallistumisesta kilpailuun. Aion myös tulevaisuudessa käyttää Lunawoodin tuotteita projekteissani. Mielestäni lämpökäsittelyllä puuhun saatavat hyödyt ovat erityisen merkityksellisiä Venäjällä, maan erityisten ja vaihtelevien ilmasto-olosuhteiden vuoksi”, kommentoi Lunawood Urban Challengen voittaja Airat Zaidullin.

Kaikkiaan kilpailussa palkitaan kolme parasta työtä yhteensä 8000 euron suuruisella rahapalkinnoilla ja lisäksi kahdelle työlle annetaan kunniamaininta. ”Kaikki viisi kärkityötä ovat upeita osoituksia perehtymisestä lämpöpuun teknisiin ominaisuuksiin sekä puuarkkitehtuurin estetiikasta. Ja mikä parasta, voittajien valinta ei ollut helppo prosessi, sillä hienoja töitä oli lukuisia”, Masalin kertoo.

 

Katso Lunawood Urban Challenge 2019 -kilpailun voittajatyöt

 

More information:

Maija Masalin

Markkinointijohtaja +358 40 828 3877

Lunawood NEWS