Merkittävä innovaatio Kaskisten tuotannon energiatehokkuuden parantamiseen - Lunawood
23.9.2024

Merkittävä innovaatio Kaskisten tuotannon energiatehokkuuden parantamiseen

Lunawoodin Kaskisten tehtaalla on ollut bioenergialaitos käytössä jo vuosia. Vuonna 2021 siinä tehtiin merkittävä modernisointi, jolla sen kokonaiskapasiteetti nousi ja käytön hyötysuhde paranivat.

Kaskisten tehtaan prosessivalvoja Vesa Virtanen vastaa omassa vuorossaan biovoimalaitoksen käytöstä. Vesa on aktiivisesti seurannut ja kehittänyt laitoksen toimintaa tarkkailemalla lämpökäsittelyprosessin etenemään yhdessä energiakulutuksen kanssa. Tehtaan valvomo laitteistoineen antoi tähän hyvät puitteet.

Vesan oivallus oli seurata lämpökäsittely prosessia ja energiankulutusta eri puulajien ja dimensioiden osalta ja havaitsi niissä tiettyjä trendejä ja korrelaatioita. Seurannan lopputulemana oli, että Kaskisten tuotannossa on mahdollista säästää merkittävästi energiaa, jos muutamme lämpökäsittelykaavojamme. Reunaehtona pidettiin kuitenkin, että Lunawood-laatu ei saa muuttua, eikä kokonaisprosessi aikakaan saisi juuri pidentyä.

Havaittujen trendien perusteella tehtiin ensin systemaattisesti testejä yhden lämpökäsittelyuunin prosessietenemässä ja tulokset olivat erittäin positiivisia. Testausta jatkettiin seuraaviin uuneihin ja käsiteltäviin raaka-aineisiin. Lopulta kaikkien neljän uunin kaavat uudistettiin laadun kärsimättä ja prosessiaikojen pysyessä samoina.

Saavutetut tulokset kannustavat meitä jatkamaan samaa kehitystyötä myös Iisalmen tehtaalla uuni kerrallaan. Näkemyksemme mukaan kumuloituva energiansäästö auttaa meitä kohti tavoitettamme 42 % pienemmästä energiankulutuksesta vuoteen 2030 mennessä synnyttäen samalla merkittävästi pienemmät CO2-päästöt. Lunawoodin tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2035.

”Arvostamme suuresti Vesan oma-aloitteisuutta ja suurta sydäntä omaa työtänsä ja Lunawoodia kohtaan. Hänen kaltaisiaan innovaattoreita ei ole missään organisaatiossa liikaa, ja mikä parasta, hän teki innovaation, jolla on merkitystä niin Lunawoodin vastuullisuustavoitteiden saavuttamisen kannalta kuin koko maapallolle”, kiittää Arto Halonen, Lunawoodin toimitusjohtaja.

 

Vesa Virtanen
Vesa Virtanen on työskennellyt vuodesta 2000 mekaanisessa metsäteollisuudessa ja vuodesta 2016 lähtien Lunawoodin palveluksessa vastuualueenaan Kaskisten bioenergialaitoksen käyttö ja valvonta. Hän on henkilöstön valitsema luottamushenkilö vuodesta 2014 lähtien.

 

Lisätiedot: Jari Viitasalo, Tehtaanjohtaja, Kaskinen, 050 598 8752, [email protected]

 

Aiheeseen liittyviä uutisia

Kaikki uutiset
Liity postituslistalle
Tietosuojakäytäntö