Sisu – 20-vuotisen matkamme aikana olemme toimineet lämpöpuumarkkinoiden uranuurtajana sekä onnistuneet luomaan menestyksekästä liiketoimintaa haastavissakin olosuhteissa.
Kolme arjen sankaria, Reijo Rytkönen, Ari Partanen sekä Timo Mähönen ovat olleet mukana Lunawoodin matkassa alusta saakka kirjoittamassa kansainvälistä menestystarinaa. He ovat lämpöpuuammattilaisia ja puuihmisiä isolla sydämellä.
Kärkkäisten veljesten rohkea idea on kantanut hedelmää kovalla työllä sekä päämäärätietoisuudella, Sisulla. Vuoden 2001 alussa tehtaalle palkattiin aluksi 16 työntekijää opiskelemaan lämpöpuun tuotantoa sekä ajamaan uutta tehdasta käyttöön. ”Alussa kaikki oli uutta ja me olimme valmiita tekemään kaikkea. Osan ajasta olimme kurssilla opiskelemassa lämpöpuun hienouksia, mutta samalla rakensimme putkiuunia ja ajoimme tehdasta ylös. Koko tuotantoketju tuli varmasti kaikille tutuksi”, Ari ja Reijo kertoilevat ensimmäisistä hetkistä Lunawoodin palveluksessa. Tehtaan alku kaikkine rahoitusvaikeuksineen ja uutuudenviehätyksineen ei ollut helppo. Sisua tarvittiin. Iisalmen Soinlahden tehdas vihittiin käyttöön 15.2.2002 ja kutsuvieraiden lisäksi koko henkilöstö oli tilaisuudessa mukana.
Työkaverit jo vuodesta 2001: Reijo Rytkönen ja Ari Partanen
Sisua ja ahkeruutta
Lämpöpuulle oli kuitenkin alusta saakka kysyntää. Ja kun höylääminen tuli mukaan kuvioihin, laajeni tehtaan tarjoama myös jalostetuotteiden puolelle. Positiivinen ilmapiiri lisääntyi, ja Kärkkäisten vahva usko tuotteeseen loi toivoa. Töitä tehtiin ahkerasti. Alusta lähtien kasvuvauhti on ollut hurjaa ja se on näkynyt myös työntekijöiden keskuudessa: ”Vaikka kovasti ollaan kasvettu ja uudistuttu, yrityksen perusidea on säilynyt samana läpi vuosien. Lämpöpuu on kaiken keskiössä ja toivottavasti se niin säilyy jatkossakin”, lämpöpuun laadunvalvonnan parissa nykyään työskentelevä Ari toteaa.
Timo Mähönen valvomassa höylätuotteiden laatua Iisalmessa.
Tuotteiden laatu alusta asti tärkeässä roolissa
Reijo ja Ari olivat jo ensimmäisinä vuosina tiivis työpari. Tänä päivänä he työskentelevät yhdessä Lunawoodin lämpöpuulaboratoriossa jatkuvan laadunvalvonnan ja lämpökäsittelyprosessin optimoinnin parissa. ”Aluksi kaikki opeteltiin kantapään kautta. Vuosien aikana on huomattu, että laitteet ja koneet tulee pitää kunnossa ja niitä tulee huoltaa. Tuotteiden laatu on ollut alusta asti tärkeää ja laadunvalvonta jatkuvatoimista.
Alussa varsinkin laatu vaihteli, suorastaan heitteli paljon, koska kyseessä oli täysin uusi tuote. Laadun saattaminen kohdalleen on kuitenkin ollut yrityksen ja työntekijöiden arvoissa aina korkealla”, Reijo kertoo.
Lunawoodilla on oma laadunvalvontaosastonsa.
Huipputiimissä on monipuolisesti eri ikäisiä
Myös Timo on päässyt tutustumaan monipuolisesti eri työtehtäviin, vaikka lämpökäsittelyprosessi oli alussa suurimmassa painoarvossa. Yhteisöllisyys on ollut yksi Lunawoodin valttikortteja koko yrityksen historian ajan ja etenkin saunailloissa tunnelma on ollut korkealla. Timo uskoo vahvasti siihen, että nuorissa on ollut sekä tulee olemaan Lunawoodin tulevaisuus. ”Työyhteisössä pitää olla monipuolisesti eri ikäisiä ihmisiä ja hyvä tasapaino. Meidän tiimissä on hyvä tiimihenki ja olen ylpeä siitä, että olen päässyt perehdyttämään uusia nuoria tulevaisuuden ammattilaisia lämpöpuu-uralle”, toteaa Timo hymy huulilla.
Puun ja metsän arvostus näkyy Lunawoodilaisissa kautta toimintojen ja Timokin kertoo arvostavansa maailman parasta raaka-ainetta niin töissä kuin vapaa-ajalla: ”Minä olen henkeen ja vereen metsäihminen. Olen koulutukseltani metsätalousteknikko ja omistan myös metsää. Metsässä hermo lepää ja kunto kasvaa. On hienoa, että työssäni pääsen toimimaan minulle tärkeän puun parissa ja jatkojalostamaan sitä maailmalle.”
”Toivomme Lunawoodille tasaista ja kestävää kasvua maailman myrskyistä huolimatta. Toivomme, että Lunawood säilyy myös jatkossa hyvänä työnantajana, jossa arvostetaan kaikkia henkilöitä työnkuvaan katsomatta. Tällöin se näyttäytyy myös eri sidosryhmille luotettavana, laatua arvostavana kumppanina”
– Ari, Reijo ja Timo –